Terrorismin uhka – pelko tarvitsee kasvot

Chris Hedges näkee, että konfliktit luovat ”sodan myytin”, joka muodostaa keinotekoisen todellisuuden. Hän kokee, että tämä myytti pyrkii antamaan sekasorrolle ja kuolemalle jonkin suuremman merkityksen, kuin ihmisten julmuuden ja tyhmyyden. (2014, 607, 430-433.) Riippumatta siitä, miten normatiivisen aseman aiheelle ottaa, oma aineistoni tukee ajatusta siitä, että terrorismin diskurssi vaikuttaisi kasvattavan eroja, ja luovan rajoja.

Hedges itse havainnoi Jugoslavian hajoamissodissa, kuinka serbit, muslimit ja kroatit kaikki pyrkivät muodostamaan keskenään antagonistisia identiteettejä. Näiden identiteettien tarkoituksena oli demonisoida toinen, ja luoda itsestään kuva hyvyyden ruumiillistumana. (2014, 572-574, 402-403.) Yksi lähihistorian tehokkaimpia psykologisen sodankäynnin harjoittajia, Hezbollah, rakensi samankaltaista kuvaa libanonilaisten yhtenäisyydestä ja pyhyydestä – samalla demonisoiden israelilaisia (Schleifer 2006, 10-11). Tällaisen ”myytin” rakentuminen voidaan nähdä toimintaa (sodan kauhuutta ja julmuuksia) oikeuttavana, ja siitä kumpuavana. Uskon kuitenkin, että myös pelon luonne tunteena, auttaa selittämään tätä prosessia.

nää hyökkäykset on kokoajan vaan lähempänä suomee. pelottaa et joku päivä saa kuulla et helsingissä tai muualla suomessa on ollu isku (@neonredlipstick 8.4.2017)

Mihin tää maailma on menossa?Tukholman eilinen terrori-isku uutiset on kamalaa luettavaa.Pistää ajattelemaan suomen turvallisuutta #Tukholma (@_Aneds 8.4.2017)

Sara Ahmed on tutkinut tunteita sosiaalisina ja kulttuurisina käytänteinä. Pelko on hänen määritelmänsä mukaan kivun tai haavoittumisen odotusta. (2004, 9, 65.) Pelolla onkin aina jokin kohde – uhan lähde. Me pelkäämme, että joku toinen käy käsiksi meidän ruumiseen (Ahmed 2004, 64). Pelko siis ohjaa meitä suhtautumaan tietyllä tapaa johonkin toiseen. Tulevaisuuden odotus luo jännitteen, kun ennakoimme, mitä toinen tulee tekemään meille. Terrorismi on kuitenkin siitä haastavaa, että terrori-iskujen tekijät eivät ole selkeästi havaittavissa. He elävät keskuudessamme, ja iskevät arvaamattomasti melkein missä vain. Ahmed toteaakin, että pelko kasvaa, kun sen kohde kadotetaan (2004, 64). Pelko on suurimmillaan, kun sen kohde ei ole selkeästi paikannettavissa – määriteltävissä ja vältettävissä.

Suomessa on nyt 350 radikaalia jotka voivat tehdä iskun. Aika paljon kun yksi saa jo noin pahaa aikaiseksi #terrorismi (@TommiHolappa 8.4.2017)

ISIS-henkinen henkilö voi jossain tapauksissa olla myös syntyperäinen suomalainen ja tämä asia saattaa joskus unohtua. (@KKHoikkala  8.4.2017)

Vähentääksemme pelkoa, me pyrimme löytämään jonkin tavan tunnistaa uhan. Meidän täytyy löytää jokin tapa erottaa vihamieliset ihmiset hyvämielisistä. Hedgesin kuvauksissa Jugoslaviasta eri etniset ryhmät alkoivat korostamaan (ja osittain ylikorostamaan) heidän ja muiden välisiä eroja, luodakseen selkeät rajat omien ja toisten välille. Pelko voi luoda uusia vahvoja kollektiiveja, koska pelko itsessään ”kutistaa” meitä (Ahmed 2004, 71, 69). Me pelkäämme, että meidän rajoja ja itsenäisyyttä tullaan rikkomaan. Identifioitumalla johonkin laajempaan kollektiiviin, me kuitenkin voimaannutamme itseämme (Ahmed 2004, 74). Rajat siirtyvät meistä johonkin suurempaan, tarjoten suojaa. Kun Jugoslavian laajempi yhteisö kääntyi toisiaan vastaan, alkoi muodostua pienempiä yhteisöjä, jotka alkoivat vahvistamaan ja varjelemaan omia rajojaan.

Näin myös terrori-iskut horjuttavat laajemman yhteiskunnan kiinteyttä. Uhka voi olla kuka tahansa meidän keskuudessamme. Tällöin me alamme luontaisesti etsimään keinoja rajata uhan kohteet oman kollektiivimme ulkopuolelle. Etsimme piirteitä, joilla voimme paikantaa pelon kohteen, ja sitä kautta lievittää omaa pelkoamme.  Tukholman iskun tekijä paljastui kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneeksi mieheksi. Tämä ohjasi myös keskustelua turvapaikanhakijoihin laajemmin, kun pelolle pyrittiin löytämään kohdetta.

uutisissa juuri, että ruotsin terroristi oli kielteisen päätöksen saanut, jota ei poistettu maasta. Nukutko yösi hyvin? (@huppupelikaani 9.4.2017)

#Tukholma'n terroristi oli laittomasti Ruotsissa kielteisen oleskelulupapäätöksen jälkeen. Kuulostaako tutulta, Suomi? #ulos (@TiinaPlz  9.4.2017)

Turvapaikanhakijoita, pakolaisia ja laittomia maahanmuuttajia on pääsääntöisesti käsitelty mediassa joko uhreina tai uhkana (Horsti 2013,79). Myös omassa aineistossani tämä keskustelu tuntuu muodostavan tietyn binäärin: Turvapaikanhakijoita löyhästi yhdistävät piirteet, kuten uskonnolliset taustat, ovat kategorisesti uhka meille, tai turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat ovat kantaväestön vihapuheen ja ylireagointien uhreja. Hedges toteaa, että sodassa usein osapuolet pyrkivät esittämään itsensä uhreina, koska se kumoaa toisten vetoomukset epäoikeuteen (2014, 1057-1059). Tämä muokkaa vahvasti keskustelua turvapaikanhakijoista, kun osa heistä todetaan uhaksi. Jos näemme turvapaikanhakijat pääsääntöisesti kotimaidensa konfliktien uhreina, se horjuttaa kritiikkiä, jota turvapaikanhakijoita kohtaan voidaan asettaa.  Diskurssissa pyritäänkin sen sijaan erottamaan terroristit laajemmasta yhteisöstä, antaen esimerkiksi syrjäytymisen tai mielenterveyshäiriöt syiksi toiminnalle, ja samalla uhan piirteiksi. Tällainen jako tekee kuitenkin rajoista häilyvämmät ja vaikeammin todettavat – kasvattaen pelkoa.

Aineistoni ulkopuolelta oli kuitenkin mielenkiintoista huomata, kuinka Turun iskun uutisoinnissa nostettiin maahanmuuttotaustaisia uhreja sankarin asemaan iskun torjunnassa.

Lähteet:

Ahmed, Sara 2004: The Cultural Politics of Emotion. Routledge.

Hedges, Chris 2014: War is a Force That Gives Us Meaning. Routledge. Kindle edition.

Horsti, Karina 2013: De-ethnicized victims: Mediatized advocacy for asylum seekers. Journalism 14(1). 78-95.

Schleifer, Ron 2006: Psychological Operations: A New Variation on an Age Old Art: Hezbollah versus Israel. Studies in Conflict & Terrorism 29:1. 1-19.