Suhtautuminen terrorismiin eurooppalaisuuden kautta

Alexander Wendt näkee, että on olemassa kahdentasoisia identiteettejä, korporatiivinen (yksilöllinen) identiteetti ja sosiaalisia identiteettejä. Korporatiivinen identiteetti on yksilön näkemys itsestään yksittäisenä toimijana, kun taas sosiaaliset identiteetit kuvastavat yksilön suhdetta muihin. Sosiaalinen identiteetti muodostuu, kun yksilö tarkastelee itseään toisten näkökulmasta. Ihmisellä on useita kilpailevia sosiaalisia identiteettejä, joita tämä omaksuu tilanteen mukaan, perustuen siihen, miten uskoo toisten käsittävän tämän. Nämä sosiaaliset identiteetit muodostavat kuvan minusta/meistä eri tilanteissa, määräävät paikkamme yhteiskunnallisissa rakenteissa, ja tarjoavat jaettuja oletuksia ja uskomuksia, joita hyödyntää kanssakäymisessä. (1994, 385.)

En lähde kyselemään kuulumisia tuntemattomalta ihmiseltä, joka istuu viereeni bussissa. Me kaikki tiedämme, että suomalaiset saattavat kokea sen tunkeilevaksi. Toisissa kulttuureissa se olisi koettu kummalliseksi, jos en olisi kysynyt. Me liitämme itseämme ja toisiamme laajempiin sosiaalisiin ryhmiin, joiden perusteella ohjaamme omaa toimintaamme ja suhtautumistamme tiettyyn suuntaan. Identiteeteillä on siis paljon vaikutusta omaan toimintaamme, eivätkä ne välttämättä ole meille henkilökohtaisia, vaan laajemmin yhteiskunnallisesti muodostuneita. Identiteettien luomat käyttäytymismallit konkretisoituvat representaatioissa, tavoissa esittää tietoa, joista puhuin aikaisemmin. Representaatiot ammentavat laajemmista esittämisen resursseista, joita identiteetit valikoivat.

Tarkastellessa Euroopassa tapahtuneita terrori-iskuja, meidän tulee huomioida suomalaisten etäisyys itse tapahtumista. Tällaisessa tilanteessa suomalainen omaksuu sellaisen identiteetin, jonka alaisuuden kyseisen tilanteen voisi nähdä jäävän, esimerkiksi eurooppalaisuuden. En tarkoita, etteikö asiaa olisi pohdittu myös Suomen näkökulmasta, mutta tapahtumat nähdään ennemmin Eurooppaa, eikä vain Suomea, koskevana asiana. Samoihin aikoihin tapahtui myös terrori-isku Pietarissa, mutta me reagoimme siihen eri tavalla.

Tukholman uhrien muistoksi, miksi ei Pietarin? #Tukholma #Pietari #terrorismi (@NelliKallinen, 7.4.2017)

EU-komission puheenjohtaja: "Isku yhteen maahan on isku kaikkia vastaan" (@MTVUutiset, 7.4.2017)

#Eurooppa taas iskun kohteena. Euroopan johtajat reagoivat. #Lontoo #Britannia #Tanska #terrorismi (@KaiJaskari, 22.3.2017)

Euroopan käsite muodostui pitkään sitä yhdistävän kristinuskon kautta, mutta 1500-luvun tutkimusmatkailu ja kasvava tietoisuus maailmasta alkoi myös kehittää käsitystä Euroopasta kehittyneempänä, kuin muu maailma. 1700-luvulla käsite alkoi maallistumaan, ja Eurooppa nähtiin yhä enemmän sivistyksen (taiteiden, tieteen ja rauhan) kehtona. Olennaisinta on, että 1700-luvulle mennessä Euroopasta oli tullut vertailukohta, jonka kautta muuta maailmaa tarkasteltiin. (Hay 1968, 105, 115, 121, 117.)

Jos siirrymme nykypäivään, niin Euroopan Unioni rakentuu pitkälti samojen ajatusten pohjalle, joita Hay näkee Euroopan idean kehittymisessä vuosisatoja aikaisemmin. EU:n arvoiksi ja periaatteiksi voisi lukea rauhan, vapauden, demokratian, ihmisoikeudet, laillisuusperiaatteen, tasa-arvon, solidaarisuuden, kestävän kehityksen ja hyvän hallinnon. Näihin arvoihin viitataan etenkin kriiseissä, ja lisäksi EU:lla nähdään olevan historiallinen velvollisuus maailmassa. (Lucarelli ja Manners 2006, 38, 3.) Näistä muodostuu mielikuva, että Eurooppa edustaa sivistyksen kehitystä – ikään kuin mallia muulle maailmalle. En halua kyseenalaistaa tätä näkemystä, vaan huomauttaa sen, ettei kyseessä ole modernin ajan ilmiö, vaan huomattavasti vanhemman ajatuksen jatkumoa.

Euroopan Unionia on pitkään pyritty määrittelemään kansainvälisenä toimijana (Smith 1999, 12). Realismi nojaa ajatukseen siitä, että valtiot pyrkivät vain selviytymään, tehden kansainvälisestä yhteistyöstä haastavaa (Hill ja Smith 2005, 25). Tämä tekee realistisista malleista huonosti yhteensopivia EU:n tarkasteluun. Euroopan Unioni ei ole, vaan toimija, projekti ja keskeneräinen prosessi (Lucarelli ja Manners 2006, 7). Se ei rakennu valtion pohjalle, vaan yhteisille tavoitteille. Konstruktivismi onkin kenties paras lähestymistapa EU:n määrittelyyn kansainvälisenä toimijana. Konstruktivismissa valtioiden rakenteet eivät ole materiaalisia, ja nämä rakenteet heijastuvat valtioiden identiteeteissä ja tavoitteissa (Wendt 1994, 385). Näitä immateriaalisia ulottuvuuksia ovat esimerkiksi normit, arvot ja ideat, joiden voisi nähdä luovan kokonaan pohjan EU:n ulkopolitiikalle (Kenkeleire ja MacNaughtan 2008, 333). Esimerkiksi Turkin EU jäsenyyttä on kyseenalaistettu, vedoten siihen, että Turkin sosiaalinen ja kulttuurinen rakenne eroaa liikaa Euroopasta, eikä täten voi olla osa Eurooppaa (Dodovski ja Pendarovski 2011, 74).

Näitä samoja eurooppalaisia arvoja, joiden voisi nähdä ohjaavan EU:n politiikkaa, on myös pyritty jalkauttamaan kansalaisten keskuuteen. Onkin mielenkiintoista, että Iso-Britanniassa havaittiin huomattavasti paljon heikompi assosioituminen eurooppalaisiin symboleihin ja arvoihin, kuin sitä nuoremmissa EU maissa (Dodovski ja Pendarovski 2011). Tämä todettiin ennen Brexittiä. Oleellista ei ole tarkastella kuinka ”onnistunutta” näiden arvojen jalkauttaminen on ollut esimerkiksi Suomessa, vaan huomioida se, että niin EU poliittisena toimijana, kuin myös sen kansalaiset, uskovat EU:n toimivan tietyllä tapaa, joka perustuu arvoihin ja periaatteisiin.

Ei voida rinnastaa. Ääri-islamismin agenda iskee naisten ja lasten oikeuksiin: mutilaatio, lapsiliitot, kunniamurhat, jihad-raiskaukset... (@ER_Korhola, 8.4.2017)

Ruotsissa kuten muuallakin yllin kyllin islamisteja vapaalla jalalla. Iskuja tapahtuu kunnes politiikkaa tiukennetaan #tukholma  #terrorismi (@AlanSalehzadeh, 7.4.2017)

ISIS:n alueelle menneet Suomen kansalaiset on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen. (@pmakela1, 23.3.2017)

Palaan takaisin ajatukseen sosiaalisista identiteeteistä. Niitä on useita, ja yksilö valikoi niistä sen, jonka kokee olevan relevantein tilanteessa. Valittu identiteetti muodostaa valmiin rungon, jonka perusteella asemoitua ja käyttäytyä suhteessa muihin. Olen esittänyt, että ulkomailla tapahtuvat terrori-iskut herättävät nimenomaan eurooppalaisen sosiaalisen identiteetin, ja korostanut, kuinka Euroopan historia ja EU:n arvot ja periaatteet muodostavat sisällön tälle identiteetille. Kun ilmiötä lähestytään tämän identiteetin kautta, muotoutuvat ongelmat (ja niiden ratkaisut) tietynlaisiksi. Suvaitsevaisuus on hyvä esimerkki eurooppalaisen identiteetin herättämästä keskustelusta. Solidaarisuus oli yksi EU:n arvoista ja periaatteista, mutta miten olla suvaitsevainen ihmisiä kohtaan, jotka saattavat haluta toteuttaa näitä iskuja? Tästä asiasta neuvotellaan jatkuvasti.

pitää kyl myöntää, että tää meno pelottaa. Etenkin kun euroopassa terrorismi on pahimimpien suvakkien parissa normalisoitu. (@ceirque, 23.3.2017)

#valkopesu  punavihersuvakit taas vinkuu. Tottakai on muslimi. (@Iinatherock1 7.4.2017)

#kotouttaminen ja #suvaitsevaisuus ovat päivän sanoja Suomessakin koskien myös palaavia isis-taistelijoita. (@SusanGoldrosen, 7.4.2017)

Tekeekö iskuista pahempaa se, että niihin liitetään vahvasti uskonnollisuus? Uskonnon merkitys eurooppalaisuudessa on laskenut vuosisatojen saatossa, ja valistuksen myötä sivistys ja uskonnollisuus ovat alkaneet muodostaa vastakohtia.

vapaus on vastuuta, uskonto sopii niillle kenellä ei ole selkärankaa. (@rivokiinalainen, 23.3.2017)

Näkee taustakuvastasi millainen henkilö olet. Islam on vaaraksi Euroopalle olet rasisti tai et. Muslimi oli tämäkin iskun  tekijä 1/2  (@Hattiswatti 7.4.2017)

Selvää on ainakin se, että terrorismi sijoittuu poliittisen järjestelmän ulkopuolelle, ja estää rauhaa – kaksi keskeistä arvoa eurooppalaisuudessa.

Jihadistiset terroriteot iskevät kuitenkin hyvin tiettyyn kohtaan eurooppalaista identiteettiä. Kuten Edward Said on todennut, Orientti (The Orient) on pitkään palvellut Euroopan vastakohtana, ja täten määritellyt meille eurooppalaisuutta. Se on olennainen osa myös eurooppalaista materiaalista kulttuuria. Se representoituu esimerkiksi tavassa, jolla esitämme arabit elokuvissa ja televisiossa. Arabit ovat ovelia, mutta pohjimmiltaan sadistisia ja petollisia. Kaiken takana piilee pelko jihadista. (1995, 1-2, 286-287.) Said teki nämä huomiot 1970-luvulla. Miten ISIS:in retoriikka länsimaisen yhteiskunnan rappiosta ja tavoite luoda kalifaatti ruokkii tätä narratiivia, joka meillä eurooppalaisina on ollut jo kauan ennen sen syntyä?

Islam ja siihen alistuvat muslimit joukkotuhoavat krisittyjä kuten ovat tehneet koko Islamin historian ajan, ja tekevät edelleenkin. (@YuccaPalmu, 9.4.2017)

Kirjalliset lähteet:

Dodovski, Ivan & Pendarovski, Stevo 2011: Constructing Europe as a Global Power: From Market to Identity? V. I - Biblo, dooel, Skopje.

Hay, Denys 1957/1968: Europe - The Emergence of an Idea. Edinburgh University Press.

Said, Edward 1978/1995: Orientalism - Western Conceptions of The Orient. Penguin.

Wendt, Alexander 1994: Collective Identity Formation and the International State. The American Political Science Review, Vol 88, No. 2 (Jun., 1994), pp. 384-396.

Lucarelli, Sonia & Manners, Ian 2006: Values and Principles in European Union Foreign Policy. Routledge.

Hill, Christopher & Smith, Michael 2005: International Relations And The European Union. Oxford University Press.

Keukeleire, Stephan & MacNaughtan, Jennifer. The Foreign Policy of The European Union. Palgrave Macmillan 2008.

Smith, Karen. The Making of EU Foreign Policy: The Case of Eastern Europe. Palgrave Macmillan 1999.

Mikä on terrorismin diskurssi?

Terrorismissa ei ole kyse pelkästään väkivallan teosta, sillä muutenhan me reagoisimme samalla tapaa kaikkiin puukotuksiin, tai yliajoihin, joita sattuu. Terrori-iskuilla on kuitenkin huomattavasti suurempi painoarvo. Tämä painoarvo tulee symboleista joita tekijä liittää iskuun, sekä myös siitä, miten me päätämme tulkita sitä. Joseph Tuman määrittelee terrorismin retoriikaksi. Hän näkee, että terrorismissa iskun tekijä ensiksi koodaa viestin (encodes). Tällöin hän yksinkertaistaa viestinsä toiminnaksi (väkivallaksi). Toisessa vaiheessa viestin yleisö tulkitsee viestin (decodes). Yleisönä tälle viestille ovat kaikki, jotka kuulevat iskusta. Oikeastaan voimme määritellä useampia eri yleisöjä iskulle, riippuen näiden suhteesta itse iskuun (esim. välittömät uhrit, päättäjät, kansainvälinen yhteisö). Kolmannessa vaiheessa yleisöt tekevät päätöksen siitä, mitä viestillä tekevät – kuinka he tulkitsevat sen. (Tuman 2009, 32-33.)

Jos ymmärrämme terrorismin yllämainittuna retorisena vuorovaikutuksena, täytyy meidän itse iskun lisäksi tarkastella niitä symboleja joita isku kantaa mukanaan menneestä, ja miten me tulkitsemme sen jatkoa varten. Tämä koko prosessi muovaa sitä, miten me käsitämme terrorismin. Oma tutkielmani keskittyy tarkastelemaan sitä, miten suomalaiset reagoivat ulkomailla tapahtuneisiin terrori-iskuihin (erityisesti Tukholman iskuun). Tällöin meidän tulee huomioida yleisön konteksti. Suomalaiset toimivat eri yleisönä Tukholman iskulle, kuin vaikka Turun puukotuksille. Tällöin myös siitä seuranneen keskustelun luonne on väistämättä erilainen. Keskustelu, jota on käyty Tukholman iskun pohjalta, on kuitenkin vaikuttanut myös siihen, miten me olemme myöhemmin reagoineet esimerkiksi Turun puukotuksiin. Aikaisempi keskustelu luo aina raamit joihin uudet puheenvuorot lisätään. Ne voivat ohjata keskustelua uuteen suuntaan, tai vahvistaa vanhaa kantaa. Tätä prosessia kutsutaan diskurssiksi.

Diskurssianalyysi nojaa teoriaan siitä, että kielenkäyttö (ja diskurssi) osittain myös rakentavat meidän todellisuuttamme ja näin sekä vaikuttaa että muokkaa omaa näkemystämme (esim. Turunen 2011; Johnstone 2005). Pietikäinen ja Mäntynen näkevät, että diskurssille on kriittisen diskurssintutkimuksen perinteessä kaksi merkitystä: yleisilmaus ”diskurssi”, sekä määrällinen ilmaus ”diskurssi/diskurssit”. Ensimmäinen kuvastaa prosessia, jonka kautta meidän puheilla ja teoillamme on vaikutusta esimerkiksi käsitykseemme todellisuudesta. Toinen merkitys tarkoittaa yhteisössä vallitsevia käytänteitä jostain asiasta puhuessa. (2009, 26-27.) Oleellista on myös huomioida, ettei diskurssianalyysissä pyritä ymmärtämään yksilöitä, ja niitä kognitiivisia prosesseja, joilla yksilö on päätynyt muodostamaan puheenvuoronsa. Sen sijaan diskurssianalyysi tarkastelee sosiaalisia käytänteitä, eli laajempaa diskurssiivista kenttää. (Jokinen, Juhila ja Suoninen 1993, 37.)

Terrorismin diskurssi siis viittaa siihen, miten terrorismista keskustellaan. Se, mikä tekee diskurssin tutkimisesta mielenkiintoista, ei ole pelkät sanat joita käytetään, vaan mitä ja miten ne representoivat. Kuten Pietikäinen ja Mäntynen toteavat, representaatio tarkoittaa kirjaimellisesti uudelleen esittämistä. Aina kun esitämme jotain uutta, hyödynnämme siinä vanhoja esityksiä ja niiden resursseja. (2009, 46.) Jos esimerkiksi keskustelen ystäväni kanssa säästä ja tiedän hänen nähneen Tähtien sodat, Saattaisin sanoa, että ulkona on yhtä kylmä kuin Hothilla. Tällöin havainnollistaisin esitystäni tiedon kautta, jonka tiedän jakavani hänen kanssa. Vielä mielenkiintoisempaa olisi, kun sanon saman asian henkilölle, jonka en tiedä nähneen Tähtien sotia. Tällöin minä teen oletuksen, että Tähtien sota on saavuttanut sen verta merkittävän aseman yhteiskunnassamme, että kaikki tuntevat sen tarinan.

Samalla tavalla voimme tarkastella terrorismin diskurssissa esiintyviä representaatioita, sekä niitä aikaisempia esityksiä, joista ne ammentavat resursseja. Mihinkä aikaisempiin tapahtumiin tai keskusteluihin puhuja viittaa? Mitä piirteitä puhuja korostaa puheenvuorossaan? Usein yksinkertaisistakin sanoista syntyy tiettyjä assosiaatoita, ja me hyödynnämme näitä assosiaatoita keskustelussamme. Valitsemme sanoja, jotka uskomme merkitsevän vastaanottajalle samaa kuin meillekkin, koska täten varmistamme, että viestimme ymmärretään oikein. 

Kielenkäytössä on aina olemassa yksilöllinen kielenkäyttäjän mikrotaso, mutta siitä heijastuu myös laajempi yhteiskunnallinen makrotaso (Pietikäinen ja Mäntynen 2009, 63). Siinä missä makrotaso heijastuu yksilölliseen kielenkäyttöön, myös uusilla vakiintuvilla ilmaisutavoilla ja diskursseilla voi olla laajempia ideologisia seurauksia (Jokinen, Juhila ja Suoninen 1993, 93). Täten laajempi yhteiskunnallinen makrotaso antaa meille välineet, joilla voimme vaikuttaa siihen takaisin. Mikro- ja makrotasot ovat vuorovaikutussuhteessa. 

Voimme esimerkiksi tarkastella seuraavia twiittejä:

”Missä raaka, primitiivinen väkivaltauskonto Islam, siellä ongelmat joiden edessä kädettömät poliitikot ja viranomaiset nostavat käsiä pysyyn” (@Yuckis1, 8.4.2017)

”Uskonto ja politiikka erikseen ja varsinkin tappaminen ja uskonto ei kuulu yhteen!!" (@minlaulai, 7.4.2017)

”Suomessa jotkut toimittajat tieteellisesti puolustavat islamisteja. #terrorismi” (@AlanSalehzadeh, 28.3.2017)

Jokaisessa näistä twiiteistä luodaan vastakkainasettelua valistuksen ja uskonnon välille. Ensimmäisessä twiitissä representoidaan modernin yhteiskunnan tukipilareita (valtiota) ”primitiivisen” Islamin vastaparina. Toisessa twiitissä erotellaan uskonto ja politiikka selkeästi jo alussa, kun taas kolmannessa twiitissä leikitellään sillä, että joku yrittää yhdistää kahta (mahdollisesti yhteensopimatonta) asiaa yhteen, tiede ja islamisti. Ajatus Euroopasta rauhan ja sekularismin ajajana ei ole uusi, vaan sen voidaan nähdä alkaneen jo 1700-luvulla (Hay 1968, 119-122). Toisaalta Lähi-itä on Euroopassa nähty primitiivisenä ja väkivaltaisena keskiajalta asti (Said 1995, 300). Nämä vertaukset ammentavat aikaisemmista esityksistä ja resursseista.

Tämä vastakkainasettelu liittyy vahvasti kahteen identiteettiin, jotka kumpuavat vahvasti aineistosta: eurooppalainen ja orientaali. Näiden identiteettien muodostuminen ei ole alkanut viime huhtikuussa, ja niistä kirjoitankin seuraavaksi.

Kirjalliset lähteet:

Hay, Denys 1957/1968: Europe - The Emergence of an Idea. Edinburgh University Press.

Johnstone, Barbara 2007: Discourse Analysis. Oxford: Blackwell Publishing.

Jokinen, Arja; Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero 1993: Diskurssianalyysin aakkoset. Vastapaino.

Pietikäinen, S. & Mäntynen, A. 2009: Kurssi kohti diskurssia. Vastapaino.

Said, Edward 1978/1995: Orientalism - Western Conceptions of The Orient. Penguin.

Tuman, Joseph 2009:  Communicating Terror: The Rhetorical Dimensions of Terrorism. Sage Publications.

Turunen, Arja 2011: Hame, housut, hamehousut! Vai mikä on tulevaisuutemme? naisten päällyshousujen käyttöä koskevat pukeutumisohjeet ja niissä rakentuvat naiseuden ihanteet suomalaisissa naistenlehdissä 1889-1945. Kansatieteellinen Arkisto 53. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys.