Mikä on terrorismin diskurssi?

Terrorismissa ei ole kyse pelkästään väkivallan teosta, sillä muutenhan me reagoisimme samalla tapaa kaikkiin puukotuksiin, tai yliajoihin, joita sattuu. Terrori-iskuilla on kuitenkin huomattavasti suurempi painoarvo. Tämä painoarvo tulee symboleista joita tekijä liittää iskuun, sekä myös siitä, miten me päätämme tulkita sitä. Joseph Tuman määrittelee terrorismin retoriikaksi. Hän näkee, että terrorismissa iskun tekijä ensiksi koodaa viestin (encodes). Tällöin hän yksinkertaistaa viestinsä toiminnaksi (väkivallaksi). Toisessa vaiheessa viestin yleisö tulkitsee viestin (decodes). Yleisönä tälle viestille ovat kaikki, jotka kuulevat iskusta. Oikeastaan voimme määritellä useampia eri yleisöjä iskulle, riippuen näiden suhteesta itse iskuun (esim. välittömät uhrit, päättäjät, kansainvälinen yhteisö). Kolmannessa vaiheessa yleisöt tekevät päätöksen siitä, mitä viestillä tekevät – kuinka he tulkitsevat sen. (Tuman 2009, 32-33.)

Jos ymmärrämme terrorismin yllämainittuna retorisena vuorovaikutuksena, täytyy meidän itse iskun lisäksi tarkastella niitä symboleja joita isku kantaa mukanaan menneestä, ja miten me tulkitsemme sen jatkoa varten. Tämä koko prosessi muovaa sitä, miten me käsitämme terrorismin. Oma tutkielmani keskittyy tarkastelemaan sitä, miten suomalaiset reagoivat ulkomailla tapahtuneisiin terrori-iskuihin (erityisesti Tukholman iskuun). Tällöin meidän tulee huomioida yleisön konteksti. Suomalaiset toimivat eri yleisönä Tukholman iskulle, kuin vaikka Turun puukotuksille. Tällöin myös siitä seuranneen keskustelun luonne on väistämättä erilainen. Keskustelu, jota on käyty Tukholman iskun pohjalta, on kuitenkin vaikuttanut myös siihen, miten me olemme myöhemmin reagoineet esimerkiksi Turun puukotuksiin. Aikaisempi keskustelu luo aina raamit joihin uudet puheenvuorot lisätään. Ne voivat ohjata keskustelua uuteen suuntaan, tai vahvistaa vanhaa kantaa. Tätä prosessia kutsutaan diskurssiksi.

Diskurssianalyysi nojaa teoriaan siitä, että kielenkäyttö (ja diskurssi) osittain myös rakentavat meidän todellisuuttamme ja näin sekä vaikuttaa että muokkaa omaa näkemystämme (esim. Turunen 2011; Johnstone 2005). Pietikäinen ja Mäntynen näkevät, että diskurssille on kriittisen diskurssintutkimuksen perinteessä kaksi merkitystä: yleisilmaus ”diskurssi”, sekä määrällinen ilmaus ”diskurssi/diskurssit”. Ensimmäinen kuvastaa prosessia, jonka kautta meidän puheilla ja teoillamme on vaikutusta esimerkiksi käsitykseemme todellisuudesta. Toinen merkitys tarkoittaa yhteisössä vallitsevia käytänteitä jostain asiasta puhuessa. (2009, 26-27.) Oleellista on myös huomioida, ettei diskurssianalyysissä pyritä ymmärtämään yksilöitä, ja niitä kognitiivisia prosesseja, joilla yksilö on päätynyt muodostamaan puheenvuoronsa. Sen sijaan diskurssianalyysi tarkastelee sosiaalisia käytänteitä, eli laajempaa diskurssiivista kenttää. (Jokinen, Juhila ja Suoninen 1993, 37.)

Terrorismin diskurssi siis viittaa siihen, miten terrorismista keskustellaan. Se, mikä tekee diskurssin tutkimisesta mielenkiintoista, ei ole pelkät sanat joita käytetään, vaan mitä ja miten ne representoivat. Kuten Pietikäinen ja Mäntynen toteavat, representaatio tarkoittaa kirjaimellisesti uudelleen esittämistä. Aina kun esitämme jotain uutta, hyödynnämme siinä vanhoja esityksiä ja niiden resursseja. (2009, 46.) Jos esimerkiksi keskustelen ystäväni kanssa säästä ja tiedän hänen nähneen Tähtien sodat, Saattaisin sanoa, että ulkona on yhtä kylmä kuin Hothilla. Tällöin havainnollistaisin esitystäni tiedon kautta, jonka tiedän jakavani hänen kanssa. Vielä mielenkiintoisempaa olisi, kun sanon saman asian henkilölle, jonka en tiedä nähneen Tähtien sotia. Tällöin minä teen oletuksen, että Tähtien sota on saavuttanut sen verta merkittävän aseman yhteiskunnassamme, että kaikki tuntevat sen tarinan.

Samalla tavalla voimme tarkastella terrorismin diskurssissa esiintyviä representaatioita, sekä niitä aikaisempia esityksiä, joista ne ammentavat resursseja. Mihinkä aikaisempiin tapahtumiin tai keskusteluihin puhuja viittaa? Mitä piirteitä puhuja korostaa puheenvuorossaan? Usein yksinkertaisistakin sanoista syntyy tiettyjä assosiaatoita, ja me hyödynnämme näitä assosiaatoita keskustelussamme. Valitsemme sanoja, jotka uskomme merkitsevän vastaanottajalle samaa kuin meillekkin, koska täten varmistamme, että viestimme ymmärretään oikein. 

Kielenkäytössä on aina olemassa yksilöllinen kielenkäyttäjän mikrotaso, mutta siitä heijastuu myös laajempi yhteiskunnallinen makrotaso (Pietikäinen ja Mäntynen 2009, 63). Siinä missä makrotaso heijastuu yksilölliseen kielenkäyttöön, myös uusilla vakiintuvilla ilmaisutavoilla ja diskursseilla voi olla laajempia ideologisia seurauksia (Jokinen, Juhila ja Suoninen 1993, 93). Täten laajempi yhteiskunnallinen makrotaso antaa meille välineet, joilla voimme vaikuttaa siihen takaisin. Mikro- ja makrotasot ovat vuorovaikutussuhteessa. 

Voimme esimerkiksi tarkastella seuraavia twiittejä:

”Missä raaka, primitiivinen väkivaltauskonto Islam, siellä ongelmat joiden edessä kädettömät poliitikot ja viranomaiset nostavat käsiä pysyyn” (@Yuckis1, 8.4.2017)

”Uskonto ja politiikka erikseen ja varsinkin tappaminen ja uskonto ei kuulu yhteen!!" (@minlaulai, 7.4.2017)

”Suomessa jotkut toimittajat tieteellisesti puolustavat islamisteja. #terrorismi” (@AlanSalehzadeh, 28.3.2017)

Jokaisessa näistä twiiteistä luodaan vastakkainasettelua valistuksen ja uskonnon välille. Ensimmäisessä twiitissä representoidaan modernin yhteiskunnan tukipilareita (valtiota) ”primitiivisen” Islamin vastaparina. Toisessa twiitissä erotellaan uskonto ja politiikka selkeästi jo alussa, kun taas kolmannessa twiitissä leikitellään sillä, että joku yrittää yhdistää kahta (mahdollisesti yhteensopimatonta) asiaa yhteen, tiede ja islamisti. Ajatus Euroopasta rauhan ja sekularismin ajajana ei ole uusi, vaan sen voidaan nähdä alkaneen jo 1700-luvulla (Hay 1968, 119-122). Toisaalta Lähi-itä on Euroopassa nähty primitiivisenä ja väkivaltaisena keskiajalta asti (Said 1995, 300). Nämä vertaukset ammentavat aikaisemmista esityksistä ja resursseista.

Tämä vastakkainasettelu liittyy vahvasti kahteen identiteettiin, jotka kumpuavat vahvasti aineistosta: eurooppalainen ja orientaali. Näiden identiteettien muodostuminen ei ole alkanut viime huhtikuussa, ja niistä kirjoitankin seuraavaksi.

Kirjalliset lähteet:

Hay, Denys 1957/1968: Europe - The Emergence of an Idea. Edinburgh University Press.

Johnstone, Barbara 2007: Discourse Analysis. Oxford: Blackwell Publishing.

Jokinen, Arja; Juhila, Kirsi & Suoninen, Eero 1993: Diskurssianalyysin aakkoset. Vastapaino.

Pietikäinen, S. & Mäntynen, A. 2009: Kurssi kohti diskurssia. Vastapaino.

Said, Edward 1978/1995: Orientalism - Western Conceptions of The Orient. Penguin.

Tuman, Joseph 2009:  Communicating Terror: The Rhetorical Dimensions of Terrorism. Sage Publications.

Turunen, Arja 2011: Hame, housut, hamehousut! Vai mikä on tulevaisuutemme? naisten päällyshousujen käyttöä koskevat pukeutumisohjeet ja niissä rakentuvat naiseuden ihanteet suomalaisissa naistenlehdissä 1889-1945. Kansatieteellinen Arkisto 53. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys.