Orientalismi: tapa käsittää toista

Ulkopuolisuus on keskeinen osa kaikkia yhteiskuntia. On vaikeaa määritellä johonkin ryhmään kuulumista, ilman että määrittelee, mikä rajoitetaan ryhmän ulkopuolelle. Turner toteaa, että toisten erottelu ja arviointi ovat keskeinen osa yhteiseloa, mutta ne nousevat merkittäviksi tekijöiksi poikkeustiloissa, esimerkiksi kriiseissä. Turner kokee näiden tekijöiden johtaneen länsimaiden poliittiseen tarpeeseen ymmärtää islamia 1900-luvulla. (1989, 629-630.) Islamia (ja arabimaailmaa) ollaan kuitenkin pyritty määrittelemään jo paljon pidempään. Juurikin Lähi-itä on ollut Euroopalle maantieteellisen läheisyytensä vuoksi kautta aikojen tärkeä vertauskohta, sekä resurssien, mutta myös sivilisaation, lähde (Said 1995, 1-2). Koen, että länsimaiden ja arabimaailman välisessä suhteessa nousee kaksi oleellista teemaa: itseidentifikaatio ja poliittinen valta.

Tarkastelen aineistostani syntyvää kuvausta muslimeista ja islamista orientalismin näkökulmasta.  Alun perin Edward Saidin luoma käsite, orientalismi voi viittaa kolmeen eri asiaan: korporatiiviseen instituutioon, jonka keskeisin kiinnostus on orientti (the Orient), tiettyyn diskursiin pohjautuvaan ajattelutapaan, joka erottaa orientin ja oksidentin (the Occident), tai tieteelliseen kokoelmaan instituutioita, tiedemiehiä ja tieteenaloja (useimmiten länsimaista), jotka ovat pyrkineet määrittelemään orienttia (Turner 1989, 630). Oman tutkimukseni kannalta oleellisin on toinen määritelmä. Uskon, että aineistosta nousevat kuvaukset heijastavat laajempaa ajattelutapaa, joka on ohjannut suhtautumistamme islamiin ja arabimaailmaan jo pidemmän aikaa.

Orientti ei viittaa ainoastaan arabimaailmaan, vaan käsittää myös Aasiaa ja Afrikkaa laajemmin. Käsittelen tässä ainoastaan orientalismia suhteessa ”lähi orienttiin”, eli arabeihin ja islamiin. Said teki tutkimuksessaan saman rajauksen. Suhde arabeihin ja islamiin on se, jolla on merkitystä omalle tutkielmalleni. Täten, vaikka puhun orienttalismista ja orientista, käsittää tämä ainoastaan islamilaisen orienttalismin ja orientin. (Said 1995, 16-17, 260.)

Orientalismi kiinnittää huomion tiettyihin koettuihin eroihin Euroopan ja orientin välillä: Demokratia/despotismi, sosiaalinen kehitys/taantumus, rationaalisuus ja pidättäytyminen / aistillisuus ja antautuminen, sekä kurinalaisuus ja järjestelmällisyys / kyvyttömyys järjestäytyä. Nämä erot usein esittävät Euroopan positiivisessa valossa, ja orientin tämän negatiivisena peilikuvana. Tätä mielikuvaa ovat rakentaneet tutkijat, kuten Max Weber tai Friedrich Nietzsche, mutta myös kirjallisuus ja viihde. (Turner 1989.) Tämä luo tietyn mielikuvan orientista aistillisena, despoottisena, eriskummallisena ja poikkeavana, taipuvaisena epätarkkuuteen, sekä takapajuisena (Said 1995, 205).

En voi tietää mutta sen tiedän että siinä missä kristinusko on kyennyt uudistumaan, islam on yhä paimentolaisaateen tasolla. Se on ongelma. (@ER_Korhola, 8.4.2017)

Koko pitkä Islamin historia sen synnystä asti huutaa meille että Islam on raaka primitiivinen väkivaltauskonto joka ei muutu (@Yuckis1 23.3.2017)

Esim. täytyy olla idiootti, jos ei näe, mitä islam yhteiskunnille tekee ja mihin se niitä ohjaa. Onhan se erilaista, mutta ei ole rikkautta. (@mattimolari 20.3.2017)

Orientalismin kehityksessä on ollut keskiössä Englanti ja Ranska (Said 1995, 17). Ajattelutapana orientalismi kukoistikin 1800-luvulla. Monella tapaa orientalismi on ollut tapa dominoida siirtomaita, sekä ylläpitää imperialistista valtaa. Tästä muodostuu vallan ja hegemonian elementit orientalismiin. Osittain tähän hegemoniaan liittyen, kuvailemalla toiseutta (huonossa valossa) orientalismi päätyy myös määrittelemään eurooppalaisuutta. Tätä kautta orientalismilla on myös ollut tärkeä osuus eurooppalaisten itseidentifikaatiossa. Tämä liittyy myös alun kysymykseen siitä, voiko olla ”meitä” (eurooppalaisia) ilman selkeää ”heitä” (tänä vastakohtana on pitkään toiminut orientti).

Mitä muuta voisi odottaa?

Islam EI OLE yhteensopiva länsimaisen demokratian, tasa-arvon ja oikeuskäytännön kanssa. (@karkiehdokas 30.3.2017)

Heidän ajama poliittinen islam sortaa naisia,demokratiaa, tasa-arvoa ja yksilönvapautta,eikä ideologialle tule antaa jalansijaa Euroopassa (@JantunenKaarina 20.3.2017)

Enpä luottaisi kovin paljoa.On aika pieni porukka.Kristinusko on armollinen ja perääntyy.Islam perustuu armottomuuteen,eikä muita hyväksytä. (@MattiAherma 31.3.2017)

Englannin ja Ranskan vallan hiivuttua, orientalismi on siirtynyt vaikuttamaan Yhdysvaltalaiseen ulkopolitiikkaan ja suhteeseen Lähi-itään (Little 2002, 10). Esimerkiksi National Geographic -lehden osuutta orientalismin vahvistajana Yhdysvalloissa on tutkittu 1900-luvun ajalta (ks. Lutz ja Collins 1993). Vaikka amerikkalainenkin orientalismi on ollut läsnä Yhdysvaltojen perustamisesta lähtien (Little 2002, 318), Se on noussut poliittiseksi vaikuttajaksi Toisen Maailmasodan jälkeen. Little näkee, että orientalismin stereotypiat arabeista poliittisesti alkukantaisempina, rappeutuneina, ja vähempiarvoisina on ohjaillut Yhdysvaltojen politiikkaa 1940-luvulta eteenpäin (2002, 11). Kaikilla meistä on varmasti kokemuksia siitä, miten viihdeteollisuus tänä päivänä rakentaa orientalismia, kuvauksillaan (muslimi)terroristeista. Siinä missä 1800-luvulla kirjallisuus, nykypäivänä televisio rakentaa ja ylläpitää orientalismia yhteiskunnassa.

Oleellista ei ole kuitenkaan arvioida Yhdysvaltojen (tai 1800-luvun imperiumien) ulkopoliittisia valintoja. Oleellisempaa on huomata yhteys orientalismin ja maailmanpoliittisen tilanteen välillä. Orientalismi on seurannut vallan tasapainoa länsimaissa entisistä imperiumeista 1800-luvulla Yhdysvaltoihin 1900-luvulla.

Palaan takaisin alussa mainitsemaani ajatukseen siitä, että toiseus korostuu yhteiskunnissa kriisien aikana. Kriiseissä ja sosiaalisissa murroksissa me pyrimme aktiivisemmin määrittelemään oman yhteisömme rajoja, ja paikantamaan omaa identiteettiämme. Yksi yleisimpiä tulkitsemisen strategioita, on pyrkiä selittämään nykypäivää menneisyydellä (Said 1994, 1). Tämän prosessin voisi nähdä olevan myös käynnissä meidän suhteessamme terrorismiin (ja arabimaailmaan). Palaamme takaisin tuttuihin representaatioihin orientaalista, ja pyrimme sen kautta selittämään tämän päivän tapahtumia. Haasteena on kuitenkin se, että maailma ei ole sama paikka, joka se oli 1800-luvulla. Ajat muuttuvat, ja nyt käymmekin neuvottelua siitä, miten sovittaa vanha ajatus uuteen aikaan.

ISIS taistelee kunnes ei vääräuskoisuutta. Vaihtoehtoina kääntyminen islamiin, orjuus tai kuolema. Sotaa käyty jo 1400-vuotta (@JanneLeht 24.3.2017)

Islam on uskontona vaiheessa missä kristinuskonto oli noin 600 vuotta sitten. Vaatisi maallistuneiden reformia. (@janaarnikoivu 23.3.2017)

Eivät ole islamisteja vaan yhteiskunnasta syrjään joutuneita ihmisiä. Terrorismi ja pahuus helppoja vastauksia. Muut vaikeampia. #Tukholma (@iuselius 7.4.2017)

Lähteet:

Little, Douglas 2002: American Orientalism. University of North Carolina Press.

Lutz, Catherine & Collins, Jane 1993: Reading National Geographic. University of Chicago Press.

Said, Edward 1978/1995: Orientalism - Western Conceptions of The Orient. Penguin.

Said, Edward 1993/1994: Culture and Imperialism. Vintage.

Turner, Bryan 1989: From Orientalism to Global Sociology. Sociology. vol 23 no. 4, pp 629-638.